Carun luonteesta

(päivitetty tammikuussa 2015)

Caru tuli Suomeen huhtikuussa 2013 Ranskasta reilu 10-viikkoisena pallerona. Caru on yksi niistä hankinnoista, joita ei tavalliseen tapaan tullut suunniteltua kuukausia etukäteen, mutta erittäin tyytyväinen olen, että päädyin Carun ottamaan. Olin toki jo aiemmin kysellyt Carun isää Wangdua Xenalle puolisoksi, koska Wangduun olin kovasti tykästynyt Ranskassa käydessäni 2012 (Hildan hakureissu), mutta loppujen lopuksi helpompaa oli ottaa Wangdun pentu kasvamaan. Carun isä Wangdu on tuotu Ranskaan Kiinasta, näin ollen Caru itse on puoliksi kiinalainen ja isän puolelta velipuolensa kanssa tuo uutta verta Suomeen.

Ajatuksena oli myös sijoittaa Caru, mutta sopivaa sijoituskotia ei vaikuttanut löytyvän. Caru ehti reilun kuukauden viettää riemukasta aikaa toisen pennun kanssa, joka oli kotona kasvamassa. Kyseessä oli Belgiasta tuomani Rockyn 2. pentueen narttupentu Lucy Luz, joka oli Carua 2 kk vanhempi. Lucy Luz jaksoikin aina muistuttaa Carua tästä ikäerosta.. :D Lopulta Carulle löytyi sopiva sijoituskoti, jonne Caru muutti toukokuussa. Caru ei kuitenkaan sopinut sijoituskotiinsa ja palasi takaisin minulle elokuussa. Ensimmäiset viikot ja kuukaudet Carun kanssa syksyllä olivat melko hankalia. Carun elämässä tapahtui paljon muutoksia samaan aikaan ja sitten vielä tyttöjen kiima-aikakin alkoi.... Ensin Xena aloitti oman juoksunsa ja heti perään Lucy Luz omansa. Carulle oli kova paikka olla erossa varsinkin Lucysta, koska ne "riiviöt" olivat aivan kuin paita ja peppu, ihan erottamattomat. 

Vaikeista ajoista kuitenkin selvittiin ja sain todellakin huomata, että Caru on aivan erityislaatuinen tiibetinmastiffi. Ovathan nämä kaikki tietenkin omanlaisiaan, mutta kun enimmäkseen on ns. samasta puusta veistettyjä sukulaisia omistanut, on kai tällainen eri sukuinen ihan erilainen muihin verrattuna. Caru ei pidä vieraista koirista, paitsi ainakin tiibetinmastiffinartut ovat hyvinkin tervetulleita kylään Carun mielestä! Carulla on paljon tyttöystäviä, ainakin jo Carulta kysytään. Caru on erittäin lojaali omaa perhettään kohtaan. Caru on jossain määrin motivoitavissa herkuilla. Vahtitilanteissa Caru oli pitkään hiljainen tarkkailija, mutta nykyään kyllä varsinkin narttuja puolustaa hyvinkin kuuluvasti. Caru hyväksyy oikeastaan kaikki ihmiset ja suurimpaa osaa myös rakastaa kovasti näyttäen sen hyvin selvästi! :D Caru onkin erittäin ihmisrakas ja rakastaa rapsutuksia, haleja ja huomiota. Caru on perusluonteeltaan rauhallinen, mutta varsinkin talvella aktiivisuustaso hieman nousee ja poikaa leikityttääkin kovasti välillä. Kesällä Carun lempipuuhaa on uiminen, Caru rakastaa vettä todella paljon ja lotraisi siellä päivät pitkät.

Carun kanssa on käyty muutamissa näyttelyissä vaihtelevalla menestyksellä. Sisänäyttelyt eivät ole Carun juttu ollenkaan, mutta ulkonäyttelyt ovatkin sitten eri asia. Carulla on näyttelyistä kaksi sertiä ja yksi cacib. Keväällä aloitetaan kolmannen ja viimeisen sertin metsästys. Luonnetestiin olisi tarkoitus myös poika viedä tänä vuonna. 

Carun ensimmäinen pentue syntyy Royaldog's Family kennelissä helmikuussa 2015. Odotan innolla ja suurella jännityksellä minkälaisia pentuja sieltä tulee!! Carun toinen pentue on suunnitteilla seuraavalle pentukaudelle (2015/2016).

Kirjoittelu jää nyt kesken ja mielessä on vähintään miljoona asiaa, jotka unohdin kirjoittaa....mutta jatkan kirjoittelua taas, kun tulee sopiva hetki! :) Caru tosiaan lomailee nyt vielä pari kuukautta näyttelyistä, odotamme kesäturkkia ja ulkonäyttelyitä ;) Jos Carun tulevat pennut kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti tulla tutustumaan Caruun, kerron mielelläni lisää! 

Takaisin